LYHYESTI:
- Muskarin Leikkiryhmät on suunnattu 3–6-vuotiaille lapsille.
- Lukuvuonna 2024–2025 Leikkiryhmissä on vuosina 2018–2021 syntyneitä lapsia.
- Ryhmät kokoontuvat kerran viikossa 45 minuuttia kerrallaan.
- Leikkiryhmiä on tarjolla Kokkolassa, Kannuksessa, Toholammilla ja Kaustisella.
- Lukukausimaksu on 98 €/lukukausi.
Musiikkileikkikoulun leikkiryhmät ovat ikäryhmien mukaan jaettuja musiikkileikkikouluryhmiä, jotka kokoontuvat kerran viikossa 45 minuutin ajan. Ryhmissä ollaan opettajan seurassa ilman vanhempaa. Ryhmien maksimi koko on 10 lasta, eikä ryhmiin ole pääsykoetta.
Muskaritunnilla tutustutaan musiikin maailmaan leikin, laulun, loruttelun, soiton, liikkumisen ja kuuntelun avulla. Tavoitteena on elämyksellinen musiikin kokeminen ja musiikista nauttiminen. Musiikkileikkikoulu kehittää mm. lapsen laulu- ja soittotaitoa, rytmitajua, kuuntelukykyä, keskittymiskykyä, sosiaalisia taitoja, musiikillista ilmaisua sekä luovuutta.
Opetusmateriaaleina käytetään sekä uusia että perinteisiä lastenlauluja sekä monipuolisesti eri musiikkityylejä aina klassisesta musiikista kansanmusiikkiin. Kaikki soittimet ja muut muskarissa käytettävät välineet löytyvät valmiina muskarista. Oppilas tarvitsee mukaansa vain omat sisätossut.
Leikkiryhmiä on tarjolla Keski-Pohjanmaan Konservatorion opetuspisteissä Kokkolassa, Kannuksessa, Toholammilla ja Kaustisella. Leikkiryhmissä ei ole tarjolla erillistä sisarusryhmää.