Keski-Pohjanmaan Konservatorio antaa taiteen perusopetuksen laajan oppimäärän mukaista opetusta musiikissa ja tanssissa ja musiikin ammatillista toisen asteen koulutusta. Keski-Pohjanmaan Konservatorion vahvuuksia ovat muun muassa tasokas ja monipuolinen, eri tyylilajit kattava opetus sekä opiskelijalähtöinen oppimisympäristö, jossa hyödynnetään aktiivisesti yhteistyöverkostoja.
Konservatorion toiminta perustuu lakiin ja asetukseen ammatillisesta koulutuksesta sekä taiteen perusopetuksesta. Taiteen perusopetus on tavoitteellista tasolta toiselle etenevää ensisijaisesti lapsille ja nuorille järjestettävää eri taiteenalojen opetusta, joka samalla antaa oppilaille valmiuksia ilmaista itseään ja hakeutua asianomaisen taiteenalan ammatilliseen ja korkea-asteen koulutukseen. Keski-Pohjanmaan Konservatoriolla voi hakeutua musiikin varhaiskasvatuksesta musiikin ja tanssin perusopintoihin ja jatkaa sieltä aina musiikkialan toisen asteen ammatilliseen tutkintoon asti (musiikkialan perustutkinto). Ammatillisten opintojen suuntautumisvaihtoehdot ovat klassinen musiikki, pop/jazz-musiikki, kansanmusiikki ja musiikin tekeminen.
Keski-Pohjanmaan Konservatorion juuret ovat vuodessa 1966, jolloin Kokkolaan perustettiin maakunnallinen musiikkiopisto. Musiikkialan ammatillinen koulutus käynnistyi 1983 orkesterisoittajien koulutuskokeilulla, jota seurattiin mielenkiinnolla niin opetusministeriössä, kouluhallituksessa kuin musiikkioppilaitoksissakin. Ansiokkaan työn tuloksena Musiikkiopistolle myönnettiin konservatorio-oikeudet 1988. Konservatorioiden nykyisen ammatillisen koulutustehtävän mukainen toisen asteen ammatillinen peruskoulutus käynnistettiin ensimmäisten konservatorioiden joukossa jo 1995. Keski-Pohjanmaan ammattikorkeakouluun (nykyinen Centria-ammattikorkeakoulu) konservatorion opistoasteen koulutus siirtyi 1999.
OMISTAJAYHTEISÖ
Konservatoriota ylläpitää Keski-Pohjanmaan Konservatorion Kannatusyhdistys ry (Y-tunnus 1943518-6).
Keski-Pohjanmaan Konservatorion jäsenkuntia ovat Kokkola (jossa kaupunginosina Kälviä, Lohtaja ja Ullava), Evijärvi, Kannus, Kaustinen, Kruunupyy, Toholampi ja Veteli.
Yhdistyksen vuosikokous pidetään vuosittain kesäkuun loppuun mennessä. Yhdistyksen vuosikokous valitsee yhdistyksen hallituksen jäsenet ja heille varajäsenet.
HALLITUKSEN KOKOONPANO TOIMINTAKAUDELLA 2023–2024
Varsinaiset jäsenet
Hulkko Pekka (pj), Kokkola / Lohtaja
Andersson Stefan (vpj), Kokkola
Kauppinen Minna, Toholampi
Keltti-Heikkilä Maria, Veteli
Kivilehto Kauko, Kokkola
Ojala Jyrki, Kokkola
Teerikangas Emilia, Kokkola
Varajäsenet
Stenman Brit, Kokkola
Harmaala Mari, Kokkola / Kälviä
Rautiola Piia, Kokkola
Pakkala Tellervo, Kaustinen
Lehto Paula, Evijärvi
Turunen Tomi, Kokkola
Paavola Päivi, rehtori
Juhani Koivisto, apulaisrehtori
Puolitaival Satu, talouspäällikkö, sihteeri
Pakkala Henna, koulutuspäällikkö
Opettajien ja opiskelijoiden edustajilla on kokouksessa puheoikeus.