Piirroskuvassa on musta tausta. Keskellä kaksi hahmoa tanssii valssia. Vasemmanpuoleisella on pitkä valkoinen hame, oikeanpuoleisella musta puku ja hattu. Heidän takanaan kohoaa valtava valkoinen puolikuun kaari, jossa on mustia ikkunaruutuja.

Samankaltaiset artikkelit

  • Näppärikurssin konsertilla ennätysyleisö

    Näppärikurssin päätöskonsertti sunnuntaina 19.1. sai ennätysyleisön. Yhteensä jo noin 800 henkilöä on ollut mukana kuulemassa näppärimeininkiä. Konsertin aikana livestriimausta seurasi noin 320 henkilöä, ja tallenne on saanut tähän mennessä jo 340 katsomiskertaa. Konsertissa salin täytti 160 pientä ja isoa soittajaa ja lähes saman suuruinen innostunut yleisö. -Varauduimme siihen, että kaikki halukkaat kuulijat eivät mahdu konserttisaliin,…

  • Nuoret solistit -konsertit

    Keski-Pohjanmaan Konservatoriolla muusikon ammattiin opiskelevat voivat jo opintojen aikana osallistua vaikkapa ammattiorkesterin toimintaan. Esimerkiksi syksyllä 2023 ja helmikuussa 2024 konservatorion opiskelijoita kuullaan solisteina Keski-Pohjanmaan Kamariorkesterin Nuoret solistit -konserteissa. Syksyn konsertit ovat 14. ja 15.9. Ylivieskan Kulttuurikeskus Akustiikasssa ja niiden kapellimestarina on Mateus Gwizdałła. Kevään konsertit ovat Keski-Pohjanmaan Konservatoriolla 8. ja 9.2.2024. Niiden kapellimestari varmistuu tuonnempana….

  • Meet the Alumni 22.–23.2.2024

    Keski-Pohjanmaan Konservatorion ammatillinen koulutus juhlii 40v-juhlavuottaan ja pop/jazz-linja kutsuu kaikki alumnit mukaan to–pe 22.–23.2.2024! Olet lämpimästi tervetullut tapaamaan aiemmin opiskelleita ja tutustumaan nykyisiin opiskelijoihin sekä kurkkaamaan millainen meno on pop/jazz-linjalla juuri nyt! Tapahtumaan mahtuu iloisia kohtaamisia, muisteluita, yhteisiä musiikillisia hetkiä sekä tietysti Kokkolan komeimmat alumnijamit. Osallistuminen on mahdollista paikan päällä konsalla tai etänä zoomin kautta….

  • Tallarin vieraana Mehrnoosh Zolfaghari 27.9.2024

    Tallarin vieraana Mehrnoosh Zolfaghari perjantaina 27.9. Keski-Pohjanmaan Konservatorion Kamarimusiikkisalissa (Pitkänsillankatu 16, Kokkola). Mehrnoosh Zolfaghari on Teheranissa syntynyt iranilainen ammattimuusikko, säveltäjä ja multi-instrumentalisti. Hänen pääinstrumenttinsa on santoor, perinteinen persialainen dulcimer, jota hän on soittanut yli 20 vuotta ja opettanut yli 10 vuotta. Hän on myös erittäin kiinnostunut länsimaisen, turkkilaisen, arabialaisen ja nykymusiikin soittamisesta santoorilla. Tällä hetkellä hän opiskelee maisteriopiskelijana Sibelius-Akatemian Global…